Tulokset

Nipt tuloksista on nyt kulunut kuusi viikkoa. Päädyttiin lopulta ottamaan lapsivesipunktio. Samalla meiltä otettiin verinäytteet, jotta voidaan verrata vauvan kromosomit meidän omiin. Vauvalla pitää olla yksi minulta ja yksi isältä. Tässä haluttiin vielä varmistaa, ettei ole käynyt niin, että vauvalla olisi kaksi 7 kromosomia minulta. Tämä tarkoittaisi vauvalla Silver Russelin oireyhtymää. Tuloksia saimme odottaa 4 viikkoa. Nämä olivat kyllä tuskaiset viikot. Maha kasvoi ja sen peittely alkoi olla vaikeaa. En halunnut juuri kenenkään tietävän raskaudesta, koska en tiennyt mitä tekisin tulosten saavuttua. Samalla suojelin itseäni kysymyksiltä lasketusta ajasta ja onnitteluista. Yritin miettiä vauvaa mahdollisimman vähän, kuvittelin tämän jotenkin suojaavan huonoilta uutisilta. Viimeiset viikot pysyin lähinnä kotona. Täytin päivät siivoamisella, ikkunoiden pesulla, käsitöillä. Meille kävi hyvin. Tulokset tulivat viikko sitten. Vauvalla on normaalit kromosomit. Mikä huojennus. Olo oli outo, oltiin jo yli puolenvälin ja nyt vasta uskalsi vilkaista vauvanvaatteita. Meni muutama päivä tottuessa uuteen ajatukseen, että meille tosiaan tulee uusi vauva. Meidän tapauksessa tuo muutos rajoittuu istukkaan. Sen ei pitäisi vaikuttaa mitenkään. Varmuuden vuoksi istukan toimintaa seurataan kuitenkin tiheämmin. Kuukauden päästä jo uusi ultra ja katsotaan näyttääkö vauva kasvavan normaalisti. Heti tästä olikin jo rakenneultran aika. Oli uhanaa nähdä vauva nyt eri ajatuksilla. Edellisellä kerralla ultrassa tutkittiin tarkkaan kaikki rakenteet, jalkapohjakin. Kaikki näytti hyvältä mutta se ei tarkoittanut vielä mitään. Nyt saankin keskittyä odotukseen. Helmikuu onkin jo ihan nurkan takana! M

Nipt, positiivinen

Nipt testit halusin, ne laitettiinkin ikäindikaatiolla. Niskapoimu-ultrassa oli kaikki hyvin, mitään poikkeavaa ei löytynyt. Turvotus oli ok , 1,3 mm. Kaikki hyvin. Sitten tulivatkin laajan niptin tulokset. Poikkeava. Olin juuri kävelemässä lapsen kanssa 1-vuotis neuvolaan ja matkalla kurkkasin kantaan, joko tulokset ovat tulleet. Kyllä ne oli. Poikkeava löydös. 7 trisomia. Yleensä esiintyy istukassa oli teksti. Tästä asti olen elänyt kuin sumussa. Tuosta kyseisestä trisomoasta ei netissä juuri löydy tietoa tai ihmisten kokemuksia. Asiat etenenivät nopeasti. Samana päivänä minulle soitettiin tuloksista ja kysyttiin haluanko lähetteen eteenpäin mahdollisiin lapsivesitutkimuksiin. Samana päivänä soitettiin jo lähetteestäkin ja sain puhelinajan seuraavalle päivälle perinnöllisyyslääkärille. Hän kertoi samaa,tämä kyseinen 7 trisomia esiintyy yleensä istukasaa mutta ei sikiössä. Sain ajan lapsivesipunktioon. Se olisi nyt 4 päivän päästä. Pelottaa ihan suunnattomasti tuo punktio tai siitä seuraava keskenmenoriski. Toki se on pieni mutta suurempi kuin tämä 7 trisomia. En kuitenkaan tiedä uskallanko olla ottamatta sitä. Nyt olo on koko ajan kamala. Mieli miettii koko ajan riskejä puoleen ja toiseen. Samalla pelkään vauvan menetystä ja en tavallaan enää uskalla olla raskaana, mielessäni on hassu ajatus, että en tiedä olenko raskaana. Vaikka tietenkin olen, vauvan sydän sykkii siellä. Täytyy vielä kysellä maanantaina lisää ennen punktiota. Näkyisikö vauvasta ultralla muutoksia, jos hänellä olisi tuo 7 trisomia. Puhelimessa lääkäri sanoi, että olisi pitänyt jo näkyä poikkeavaa. Hän kritisoikin hiukan laajan niptit käyttöä ilman epäilyä jostain. En tiedä mitä tulen tai tulemme tekemään. Otetaanko punktio vai toivotaanko vain parasta. Tsemppiä kaikille vastaavassa tilanteessa oleville. Raskaita päiviä ja päätösiä.

Yllätysraskaus

Yhtäkkiä kesällä aloin muistelemaan milloinkahan minulla oli kuukautiset viimeksi enkä millään muistanut milloin, ehkä toukokuussa. Pakkohan sitä oli raskaustesti lähteä ostamaan. Olin niin hätäinen, että tein testin jo kaupan vessassa. Positiivistahan se näytti. Ei aavistustakaan missä vaiheessa se ehkä olisi menossa. Löysin kuitenkin viestittelyistä ystävän kanssa maininnan kuukautisista, jee, Olin siis ehkä viikolla 7 menossa. Minulle kuitenkin tuli kauhea ajatus mieleen, ajatus, etten halua sitä. Ajatus, etten selviä kahdesta pienestä. Toivoin muutaman illan sen katoamista. Nyt tänään kadun tuota ajatustani ihan suunnattomasti ja olen huonoa omatuntoa siitä. Olo on tosi syyllinen tämmöisestä ajatuksesta. Muutaman päivän päästä uskaltauduin kertomaan miehelle uutisen. Pelkäsin hänen reaktiotaan. Hän olikin iloinen hetken asiaa sulateltuaan. Itsekin aloin erinäisten käänteiden kautta haluamaan tämän uuden vauvan. Raskaus oli yllätys, koska emme enää uskoneet voineet saada lisää lapsia. Meillehän oli edellisestäkin jo sanottu, että vain 5 prosenttia mahdollisuus enää luonnollisesti saada. Elämä yllättää!

Unettomia öitä

katson vauvaani ja se ei ole enää vauva. Ei semmoinen pienen pieni avuton käärö. Mihin ihmeeseen tämä aika meni? Yritin iin painaa mieleeni joka sekunnin ja nauttia niistä. Nuuhkia vauvaa ja pitää sylissä. ihmetellä tätä ihmettäni Teinkin tuon kaiken, silti tuntuu, että ne muistot jotenkin haalistuu mielessä. Nyt harmittaa, että lopetin imetyksen vauvan olessa 7kk. Vauva ei huolinut tissiä, taisteli vastaan ja minä luovutin liianäkkiä ja annoin pullosta. Jostain tuli vastaani teksti missä sanottiin, että maidon tulossa käynnistyy uudelleen kuukausi imetyksen lopettamisesta jos alkaa imettämään uudestaan. Minä kaduin lopettamista niin, että Yritin tuota! Vauva vaan ei edelleenkään innostunut tiskistä enään. Tuota imetystä kaipaan, kaipaan sitä tunnetta, kun vauva on siinä sylissäni tai vieressä ja katsoo minuun niin ihaillen. Kaipaan ilmeisesti olla tarvittu. Vauva oppi muutama päivä päälle 8kk nousemaan seisomaan ja voi, että sitä onkin treenattu. Varsinkin yöllä! Tänä kuukautena olen nukkunut vähiten koko tänä vauva aikana. Yhdellä viikolla vauva nousi seisomaan 3, 4 tuntia yössä. Hän ei tietenkään osannut itse mennä takaisin alas. Hän siis nousi sängyssään pinnoja vasten seisomaan ja alkoi huutamaan jolloin oisin laskemaan hänet takaisin makuulle ja peittelin hänet. Minuutin kuluttua hän alkoi kampeamaan itseään uudelleen ylös. Tätä rumbaa harrastimme viikon. Olin todella väsynyt tuolloin ja alkoi jo pelottamaan, että iskee jokin masennus. Päikkärit aikaan Olisin voinut nukkua mutta en vaan jostain syystä osaa nukahtaa päivällä. Miehestä ei apua ole, kuten vähän viittasin viime tekstissä. Hän siirtyi jo ensimmäisen yön jälkeen nukkumaan eri huoneeseen. Toki ymmärrän tämän arkena, kun on pakko jaksaa töihin mennä. Olin siis todella väsynyt ja aloin olla ärtynyt kaikkeen enkä olisi jaksanut kotitöitä. Tunnollisesti kuitenkin hoidin nekin. Tai ehkä pakosta, koska meillä ne vaan jää odottamaan Minua. teinipoikani näki väsymykseni ja ärtymykseni ja teki paljo kotitöitä pyytämättä. Tämä oli todella ihananaa ja liikutti sydäntäni. Samalla säälitti poika, koska mielestäni miehe i pitäisi yössä jotenkin osallistua ja poikani jotenkin paniikissa teki niitä jotenkin yritti säästää Minua. Toki hän muulloinkin tekee mutta lähinnä pyydettäessä. Selvisin tuon kuukauden. Aloitin Htp 5 kuurin. Se alkoi vajaassa viikossa auttamaan. En nukkunut enempää mutta olo ei ollut koko ajan niin itkuinen ja pystyin nauttimaan päivällä vauvasta ja unohtamaan miehen käytöksen. Mies mm oli sanonut, että tahtoo olla rauhassa joskus. Lähdin siis vauvan ja pojan kanssa äidilleni yöksi. Lähdin aikaisin perjantai iltapäivänä, jotta mieheni saisi mahdollisimman kauan nauttia omasta seurastaan. Palasin lauantaina alkuillasta. Mies ei ollut kotona. Hän oli aloittanut kaljoittelemaan perjantaina eikä osannutt lopettaa lauantaina, lähti baariin, kuullessaan, että ole me tulossa. Hän ei osannut lopettaa seuraavanakaan päivänä. Olin todella pettynyt. Jokin osa minusta huusi, että jos minä tekisin noin! Hoitaisiko hän kiltisti kaiken? En ikinä, ikinä voisi kadota vauvaltani noin. En pystynyt olemaan hiljaa, kirjoitin tästä hänelle viestin, että minusta väärin, hän kuitenki sai yli vuorokauden rauhaa jne. No, minä se hullu olin. Miten voin tuommoista tekstiä lähettää. Kaikista pahinta tuossa on se, että miehellä ei näytä olevan edes hauskaa kaljojen kanssa. Hän kiskoo niitä pakonomaisesti. No palataan vauvaan,kuukauden lopulla keksin vaihtaa matkasänkyyn, siinä ei ole niin helppo nousta. Jeee, Se toimi. Sain muutaman yön nukuttua. Pakko myös myöntää, että oti yhtenä yönä vauvan sänkyyn viereeni, oli vain pakko saada itsekin hieman unta. Toivoin vaan, että en joutuisi aloittamaan tämän takia alusta opettamaan omaan sänkyyn. Huh, ei tarvinnut. Lopulta vauva oppi nousemaan myös matkasängyssä ylös ja onneksi oppi myös menemään itse alas. Vaihdoin takaisin pi nasänkyyn. Oletan, että matkasängyssä ei ole niin hyvä nukkua pitkään. Siinä kuitenkin se pohja semmoinen pehmeähkö. Vauva on nyt päälle 9kk. Hän juo vielä yöllä maitoa. Se olisikin seuraava tehtävä minulla, lopettaa se. vähennän nyt alkuun maidon määärää ja tarkoitus tällä tavalla totuttaa hänet vähehnevään maitoon yöllä. Katsotaan kauanko siihen menee. Ehkä kuukausi. Hyvää kevättä kaikille!

8kk

Vauva lähenee jo 8 kuukautta. Aika on mennyt kuin siivillä. Tämä on samanlaista ja erilaista, kuin nuorempana äitinä. Nyt yli nelikymppisenä äitinä nautin tästä jotenkin enemmän. Minua ei hermostuta huono yö, tiedän jo, ettei se kestä ikuisesti. Tiedän, että vauva on vauva ja itkee, koska ei muuta osaa. Nousen kiltisti yöllä syöttämään tai vaihtamaan kakkavaippaa. itse en kyllä yhtään allekirjoita niitä väitteitä, että aikana ei jaksa yöherätyksiä. Muistelen aikaa esikoisen kanssa, hän oli todella huono nukkumaan, minä itse olin silloin 26-vuotias. Minua ärsytti suunnattomasti nousta yöllä ja aamulla aikaisin. Olin nuori ja minunhan olisi pitänyt jaksaa. Minä jaksan nyt paljon paremmin. Tapasin myös eräänä päivänä bussissa toisen nelikymppisenä vauvan äidin. Meille tuli puheeksi juuri nuo yö heräämiset, kun sanotaan, että vanhana ei jaksa niitä. Tämäkin äiti oli samaa mieltä kanssani, että helpompaa tämän ikäisenä herätä, kuin nuorena. Ehkä me ollaan sitten jotkin poikkeusäidit tässä asiassa. Toki en kiellä, että olisi kiva joskus aamulla nukkua hieman pidempään. Meillä se ei vaan toimi. Yritetty 2 kertaa, että isä noussut vauvan kanssa aamulla. Heillä on mennyt hyvin se pari tuntia siinä mutta... Se valitus minkä kuulen sen jälkeen, isä päästelee suustaan sammakoita, valittaa, että hän ei saa olla koskaan rauhassa ja muuta semmoista. En jaksa kuunnella ja nousen itse. Välillä Mietin, että taisiolla taas väärä miesvalinta, muttasiitä joskus toiste. Palataan vauvaan :) Tähän asti vauva on kehittynyt normaalisti, ryömii ja melkein konttaa. Mikään maailman nopein hän ei ole ei ollut mutta ei tarvitsekaan. Hän on pieni hurmuri ja hurmaa ihmiset ympärillään. En kadu yhtään tätä pientä ihmettä. Vauvahankinnoista olen edelleen tosi tyytyväinen vaunuvalintaan. Ostimme käytettynä Emmaljungan vaunut classic rungolla. Vaunuissa on ihana iso metallinen tavarakori millä olenkin kuskannut painavia kauppakasseja kotiin. Vauva nukkuu päikkärit ulkona niissä todella hyvin. Ihanaa, että hän vieläkin mahtuu niissä nukkumaan. Vielä ei tarvitse opetella nukkumaan päikkärit sängyssä. Olen kävellyt todella paljon näiden vaunujen kanssa ja kiittelen mielessäni valintaa. Näillä pääsen eteenpäin säässä kuin säässä. Ainut huono puoli on, että jos haluanne autoon mukaan tai pitkänmatkan bussiin ne vievät todella paljon tilaa. Olenkin alkanut katselemaan matkarattaita. Niitä on niin paljon erilaisia, että valinta tulee olemaan vaikea. Tsemppiä kaikille!

Isä ja vauva

Itselläni meni ensimmäinen kuukausi ihan vauvakuplassa. En ehtinyt tehdä mitään ylimääräistä, en ehtinyt edes itse syödä. Söin mitä milloinkin,lähinnä herkkuja. Samalla nautin suunnattomasti vauvasta, suorastaan omin vauvan, pidin koko ajan lähellä, että tämä on minun, minun oma pieni nyytti. Samalla odotin, että mieheni, isä olisi yhtä onnellinen vauvasta. Kyllä hän olikin ja onkin mutta tekee hassuja valintoja. Meidän tullessa sairaalasta kotiin, Olimme puhuneet, että vaihdamme ensimmäisenä lakanat sänkyyn. Ne, kun oli jäänyt vaihtamatta ja todennäköisesti kissa käynyt niissä. Hän alkoikin niitä vaihtamaan minun ihastellessa vauvaa. Kesken vaihtamisen hän kuitenkin oli yhtäkkiä soittamassa jonnekin. Tiedättekös minne! Roskisfirmaan! Juuri tuolla hetkellä oli elintärkeää muuttaa meidän roskiksen tyhjennysväli, koska entinen ei riitä vaippojen kanssa. En tietenkään hänelle siinä kommentoinut, mietin vain, että selvästihän se meidän roskis täyttyy tässä nyt supervauhtia juuri nyt. Vauvan itkiessä hän myös tekee mielestäni outoja. Hän vaan pitää vauvaa juuri siinä samassa asennossa missä vauva nyt sattui olemaan, ei yritä kääntää eri asentoihin tai hyssytellä. Tästä olen varovasti yrittäny sanoa, että ehkä kannattaa koittaa...Tästä mainitsim neuvolassa, sitä kysyttäessä. Neuvolan ohje minulle oli lähteä pois kotoa ja jättää isä vauvan kanssa yksin. Tällöin hänen on pakko itse opetella ja onnistuessaan hänen itseluottamuksensa kasvaa. Ymmärrän tämän. Olen nyt muutaman kerran niin tehnyt. Tuntuu vain niin rasittavalta lähteä Illalla uudestaan lenkille, kun useimmiten olen vaunuillut jo päivällä. Sitä alkaa jo itsekin olemaan niin väsähtänyt, ettei hirveesti enää tee mieli lähteä lenkkeilemään tai shoppailemaan iltasella. Tähän täytyisi kyllä minun keksiä jokin keino, miten isä joutuisi ottamaan kunnolla vastuun vauvasta. Minulla on myös se vika, että kun isä on vauvan kanssa ja voisin poistua takavasemmalle, niin jäänkin taustalle seurailemaan ja ihailemaan heitä. He kun ovat niin äärettömän suloisen näköisiä. Lähdinkin sitten eräänä iltana jumppaan, vauva oli ollut vähän itkuinen sen päivän mutta lähdin kuitenkin. Mieheni laittoikin viestiä, että vauva itkeskelen ja ehkä vauva kohta ei jaksa enään. Pistin vauhtia treeniin ja olinki Kotona jo tunnin päästä. Astuessani ovestaen kuule itkua, huh. Isä on saanut vauvan rauhoitettua. Kävellessäni olohuoneeseen asetelma on seuraavan lainen, isä on puhelimessa, jonottaa Elisalle, 15 vee isoveli kiikuttaa vauvaa sitterissä. Hyvä, kun joku, mutta mieheni koko juuri tuolla hetkellä elintärkeäksi saada soitettua Elisalle. Olen yrittänyt kehua häntä, kun hän on aivan kanssa että hyvinhän sä pärjäät jne. Hän sanoikin kerran, osaan mä jutella sille mutta, kun se itkee en tiiä mitä tehä. Nyt olen sitten muutaman kerran neuvonut, sanonut ääneen, että vauvaa voi näin koittaa käännellä ja hyssytellä, pitää lähellä. Vauvaa einpitäisi jättää yksin sitteriin huutamaan. Hän onkin sitten tehnyt nii, kuin euvoin. Joten, ehkä tuo ei pidäneuvoa isää, tai eivät enää koske vauvan onkin ihan vanha neuvo! Vauva on nyt 3kk vanha. Hän on edelleen Välillä iltaisin itkuinen, vähän ilmavaivoja ja väsyneenä ne on vauvalle ylivoimaisia. Tänään minulla on kampaaja ja siellä kestänee, 2,5 tuntia plus matkat. Tänään isä sitten saa olla pidempään yksin vauvan kanssa. Minua tämä taitaa jännittää enemmän. Toivotaan, että vauva olisi aika hyväntuulinen ja isä saa rauhassa opetella, ilman, että minä,olen sekaantumassa. Minä herkästi iltasella otan isältä vauvan, kun vauva alkaa itkemään,ehkä se loukkaa isää, niinkuin en luottaisi häneen. Itse taas kuvittelen, että kun otan vauvan, niin isälle ei tule olo, että hän ei pärjää. Minulla on selvästi kovasti petrattavaa tässä. Isä kyllä pärjää! M

Vauva

Vauva syntyi viikkoa ennen laskettua aikaa, päivää ennen käynnistystä. Mikään ei tuntunut päivällä erilaiselta. Yöllä pissatti koko ajan, noisim puolentunnin välein vessaan. siirryin lopulta sohvalle, etten koko ajan häiritse miestä. sohvalla kylkeä kääntäessä yhtäkkiä hulahti lapsivedet. Kello oli silloin jotain puoli neljä. Edelliset lapsenihan on syntynyt 2004 ja 2007 ja ovat alkaneet kovalla kivulla. Olen tuntenut supistukset vasta ollessani jo 7 cm auki ja heti on sitten tuntunut ihan kunnolla. Tämä vesien meno oli siis ihan uusi kokemus. Aikani ihmetellessäni veden valumista ja lattiaa kuvatessa tajusin soittaa synnärille. Käskivät tulla sinne, koska minulla oli myös streptokokki löydös ja antibioottia pitäisi alkaa tiputtaa. Herätin miehen, joka yllättäen heräsikin heti ensimmäiseen lauseeseeni, mies pomppasi ylös vauhdilla ja pian siitä lähdimmekin sairaalaan. Tietenkin unohdin neuvolakortin kotiin, mies haki sen myöhemmin sitten. Tämä oli paras synnytyksen. Henkilökunta oli aivan ihanaa, kivunlievitystä ei ollut vaikea saada (edellisissä synnytyksissä oli). Synnytys sujui oppikirjojen mukaan. Valitsin spinaalipuudutuksen kivunlievityksi ja se oli aivan ihana. Ainut huonopuoli tuossa oli, että se ei ihan riittänyt ponnistusvaiheeseen asti ja se sitten mentiin ilman. Se kohta oli kyllä aika kamala. Pyysin siihen ilokaasua, mikä hieman lievitti, ainakin mieltäni. Mieheni oli tässä vaiheessa aivan ihana, hänen suojaan kuulin Välillä kivun läpi ja ne auttoivat jaksamaan, kestämään ja jatkamaan. Vauvan synnyttyä olin jossakin sumussa, en muista kuulleeni vauvan ensi rääkäisyä, vaikka hän kuulemma on siinä itkenyt, niinkuin kuuluukin. Vauva oli ryppyinen ja vanhan vaarin näköinen ja niin rakas. Tai ehkä tuo rakkaus kehittyi vasta seuraavien päivien aikana. Hän taisi Oikeasti ensimmäisenä päivänä tuntua pelottavalta ja vieraalta. En oikein ymmärtänyt, että tuo pieni ihana olento on totta ja oikeasti minun. Olimme 2 yötä sairaalassa, perhehuoneessa. Kotiinmoltaisi päästy ilman sitä minun streptokokki, vauvaa piti tarkkailla, jos olisikin siirtynyt hänellekin. Minä viihdyin sairaalassa, lähinnä siksi, ettei tarvinnut tehdä kotitöitä ja miettiä mitä ruuaksi. Oli niin ihanaa, kun ruoka ilmestyi valmiina. Mieheni inhosi ja melkeen ahdistui olla siinä samassa huoneessa. Hän kävikin sairaalasta käsin kuntoilemassa salillaan ja palasi sitten pieneen perhehuoneeseemme. Tervetuloa maailmaan Vauva!