Toiveissa vauva

 Biologinen kelloni on jo vuosia vedellyt viimeisiään, silti haave vauvasta ei koskaan poistunut, vaikka ikää tuli yli 40. Ei vaan ollut löytynyt sopivaa kumppania kenen kanssa toteuttaa haave. Ne eivät vain olleet sopivia tai eivät haaveilleet lapsista.

Yritin lohduttaa itseäni, että minullahan kumminkin on jo kaksi lasta, jotka jopa olen onnistunut kasvattamaan kunnon ihmisiksi, silti pienen pieni salainen haave eli sisälläni, jospa vielä kuitenkin...

Löysinkin viimein sopivan kumppanin ja päädyttiin tekemään Vauva. Väärin. Ei niitä tehdä, ei todellakaan, se ei mene niin. Vauvaa ei kuulunut ja ikä hankaloitti asiaa. Netti oli pullollaan lääkärien haastatteluja joissa tuli hyvin selväksi, että vanha mikä vanha. Ei tule onnistumaan. Mittailin ja tutkailin ovulaatiotestejä kuukaudesta toiseen. Luin kaikki ohjeet. Kyllä niitä onkin joka lähtöön, pitää syödä sitä sun tätä, Juoda greippimehua, punaviinia, syödä viherjauhetta, macajauhetta, harrastaa seksiä juuri tietyssä asennossa jne..tietenkin juuri oikeaan aikaan. Tein kaiken ohjeiden mukaan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. 

Kunnes yhtäkkiä aavistelin olevani raskaana ja tein positiivisen testin. Olin onnellinen ja innoissani. Muutaman viikon. Tämä alkio valui nätisti vessanpönttöön viikolla 7. Keskenmeno alkoi pienellä ruskealla vuodolla pöksyissä, pikkuhiljaa vuoto muuttui pinkiksi ja seuraavana päivänä alkoikin menkkamainen verenvuoto, jonka mukana alkio valui ulos. Kipuja ei ollut ollenkaan.

Olin epäonnistunut. Huono nainen. Lapseni on pöntössä. Onneksi keskenmeno oli täydellinen, ei vaatinut mitään tyhjennyksiä. Surin muita keskenmenon kokeneita, jotka joutuneet vielä kohdun tyhjennykseen. Minä pääsin vähällä. Silti päässäni pyöri ajatus mitä tein väärin, syytin itseäni. Olin lähtenyt ystävän mukaan baariin. Siellä salaa join alkoholitonta olutta koska en halunnut kertoa raskaudesta vielä. Kuitenkin juuri tuona iltana tullessani kotiin pöksyissäni oli ruskeaa. Joten ehkä aiheutin sen menemällä baariin, ei saisi mennä minnekään.

Järjellä sitä tiesikin, että ei siihen itse paljonkaan voinut vaikuttaa. Lapsi vain ei ollut elinkelpoinen. Silti syytin itseäni.