Naimisiin

Hääpäivä. Siitä tulee mieleen kaunis valkoinen prinsessatyylinen hääpuku, kirkko, paljon vieraita. Semmoinen prinsessa unelmapäivä. Itsekin muistan lapsena haaveilleet tämmöisestä sadunomaisesta päivästä. Jollakin tavalla vielä aikuisenakin tekisi mieli haaveilla tämmöisestä päivästä. Kuitenkin tätä elämää jo eläneenä en ihan jaksa uskoa enää tämmöiseen taikaan, pelkään liikaa epäonnistumista. Mietin, jos nostan näin esille itseni tai suhteemme ja epäonnistunkin, niin miten noloa se oli sitä hehkuttaa. En myöskään niin nauti itseeni kohdistuvasta huomiosta, joten kokisin ehkä kiusallisena seistä kaikkien edessä ja huomion keskipisteenä. No meidän häät oli mitä arkisemmat, hädintuskin saivat huomiota meiltä itseltämme. Olimme varanneet maistraatin perjantaille. Monen peruuntumisen takia minun kätilö aikana siirtyi juuri tuolle kyseiselle perjantaille. Aika oli onneksi heti aamusta ja maistraatti myöhään iltapäivällä. No eihan se ihan niin mennytkään, yhtäkkiä lääkäri halusikIn ultrata vauvan, sain ajan heti klo 12, no hyvin ehdin vielä ajattelin. Sain kuitenkin odottaa ja odottaa ja lopulta ultran ja siätutkimuksen jälkeen syöksyin kotiin vaihtamaan vaatteita ja kampaamaan hiukseni. Mekkoni ei ollut valkoinen vaan ihan tavallinen sinivalkoinen kesämekko johon mahduin mahani kanssa. kaikenlisäksi mekko oli hommattu henkkamaukasta. Jalkani olivat niin turvonneet, että minulle mahtui ainoastaan adidaksen kengät jalkaan. Näillä siis mentiin, hyvin kaukana prinsessaunelmasta. Todistajina Meillä oli mukana minun lapseni. Kellekään muille emme olleet kertoneet, että menemme naimisiin. Välillä olin kahden vaiheilla, että mennäänkö näin vai haluaisinko ystäviä muutaman paikalle. En kuitenkaan jaksanut alkaa järjestämään mitään juhla tapaistakaan tuossa, niin mentiin tuolla meidän poppoolla. Mikä sukunimi minulle! Tästä on noussut minulle suuri probleema. Mietin vielä maistraatissa, jos pidänkin oman nimeni. Olisin siellä halunnutkin sanoa että pidän oman mutta tyttäreni oli koko automatkan maistraattiin paasannut minulle, että kuuluu ottaa miehen nimi. Jotenkin en sitten saanut sanottua, että haluankin pitää omani. No päästiin naimisiin, tämän jälkeen menimme romanttisesti nelistään pizzalle! Todella prinsessatyylistä eikös! Illalla menimme kuitenkin kahdestaan hotelliin. Olin varannut oikeen sviitin meille. Huone oli tilava mutta superkuuma ja aika rähjäinen. Siellä oli kuitenkin sauna, jossa kävimme. Siellä kylläkin oli pitänyt olla poreamme. Mukana minulla o,i alkoholitonta kuohuviinia, jota kilistelimme, kotimme saada vähän juhlantuntua tuohon päivään. Nyt olen elellyt rouvana puolisentoista kuukautta. Edelleenkään en tiedä mitä haluan nimelleni tehdä. Kesti monta viikkoa, että sukunimeni vaihtui joten ehdin jo toivoa, että olisi sattunut jokin virhe ja nimeni ei vaihdukaan.Yhtäkkiä se kuitenkin kun oli vaihtunut ja olen melkein jokapäivä käynyt digiviraston sivulla, että vaihdan sen takaisin omaksi nimekseni. Ensin minusta tuntui kiusaantuneelta ajatella minua uudella nimellä. Suorastaan kiemurtelin jos sain postia uudella nimellä. Tuolloin nimi ei kuitenkaan ollut vaihtunut digivirastoon, jos olisi Olisin vaihtanut heti takaisin sen. Nyt en tiedä mitä tehdä. Välillä tuntuu, että jään uudelle mieheni nimelle, että me ollaan me. Sitten taas mieheni jättäessä kotitöitä lähinnä minun tehtäväkseni Mietin, ei hitto, en halua mieheni nimeä! Mietin myös, että jos näin jatkuu ikuisesti ja minä hoidan lapsen kanssa kodin, niin en jaksa ikuisesti ja eroan, sitten minulla onkin väärä nimi. Joten jahkaan ja jahkaan nimeäni. Huoh tätä minun päättämättömyyttäni!