perjantai 13. toukokuuta 2022

Kolmas kerta

 Miehet eivät juuri puhu keskenmenoista, miten he kokevat sen miltä se heistä tuntuu. Minä en tiedä kuinka paljon mieheeni sattui nämä. Hetkeksi etäännyimme toisistamme ja kumpikin tahollaan unohti vauvahaaveen.

Mietin, että kai se on uskottava, ei se enää ole mahdollista. Samalla hieman katkerana syytin elämää, en sitten koskaan saanut kokea sitä yhteistä perhettä, enkä saanut enempää lapsia. Jatkoimme elämää normaalisti. Kävimme remonttoimassa yhtä asuntoa, siellä touhutessa mielessäni kävi että minulla ei ole,e tainnut olla kuukautisia hetkeen. Meillä oli mukava puuhakas viikonloppu ja tunsin, että jotenkin lähennyimme uudestaan miehen kanssa. Kotona tein raskaustestin. Positiivinen.

En osannut olla iloinen tällä kertaa. Olin vain neutraali. Tällä kertaa en lukenut ja seurannut raskausviikkoja. En varonut juuri mitään, leikin, etten edes ole raskaana. En uskaltanut olla raskaana, pelkäsin niin kovasti pettymystä, että Yritin välttää sen. Automaattisesti jokainen vessakäynti katsoin paperiin ja housuihin näkyykö ruskeaa tai pinkkiä.

Olin laittanut kalenteriin milloin olisi viikko 10. Tuli tuo viikko 10 ja olin edelleen raskaana. Tuolloin Menin yksityiselle varhaisultraan, halusin tietää milloin se tulee pois. Olisin halunnut mennä yksin, ilman miestä. En olisi halunnut hänen siellä kuulevan huonoja uutisia, halusin suojella häntä. Mies kuitenkin ehdottomasti halusi mukaan, niinpä menimme yhdessä.

Hikoilin odotushuoneessa, pelkäsin niin paljon. Samalla toivoin, jospa siellä olisikin kaikki hyvin, mutten oikein uskaltanut uskoa. Varauduin kuulemaan huonot uutiset. Ilokseni saan nyt sanoa, että siellä oli kaikki hyvin. Siellä oli elävä pirteä sikiö ja näytti elinkelpoiselta. Olin huojentunut, iloinen. Siltikään en vieläkään uskaltanut uskoa. Joka päivä oli saavutus, vielä raskaana.

Varasin tuon jälkeen neuvolaan ajan, mutta en suostunut täyttämään kyselylomakkeita ennen 12 viikon ultraa. Halusin taas suojella itseäni tuskalta. Tehtiin niin, että kävin ensin ultassa ja nipt testeissä, jonka jälkeen vasta neuvolaan. 

Kaikki oli normaalisti. Minä olin raskaana ja meidän pieni näyttäisi pysyvän matkassa. Pelko on kuitenkin koko ajan läsnä, paperiin tulee kurkittua,kotidoplerilla tarkistettua, onko se vielä hengissä.

Kertoessani vauvasta huomaan aina sanovani sanat meille pitäisi tulla.. En sano meille tulee. 



Toistaiseksi kaikki hyvin ja toivoa on. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tulokset

Nipt tuloksista on nyt kulunut kuusi viikkoa. Päädyttiin lopulta ottamaan lapsivesipunktio. Samalla meiltä otettiin verinäytteet, jotta void...