perjantai 13. toukokuuta 2022

Kotidoppler

 Ihmiset, jotka tietävät raskaudesta hokevat nauti nyt. Vastaan juu, yritän. On todella vaikea nauttia vaan, koska koko ajan on jotain pelättävää. Ensin sai jännittää koko ajan näkyykö pöksyissä verta, sitten jännitettiin seulonta ultraa, sitten nipt testin tulosta, sitten rakenneultraa. Sitten siirrytään jännittämään synnytystä. 

Tilasin oman mielenrauhani vuoksi kotidopplerin. Valitsin Angelsoud merkkisen, Raskauskeijulta. Se on ollut minulle pelastus, Olen voinut välillä tarkistaa, kuulenko pienen sydämen ja on suuri helpotus tietää, että hän on hengissä. En varmasti ilman tuota laitetta olisi kestänyt jatkuvaa jännitystä ja pelkoa, että onko se vielä siellä vai eikö.

Ystävällesi kävi todella kurjasti, hän tuli raskaaksi ja kaikki oli hyvin viikolla 7 ultassa. Seulonta ultrassa todettiin kuitenkin sikiön kuolleen tuolloin viikolla 7, heti ultran jälkeen. Mitään keskenmenon oiretta hänellä ei ollut. Hän vain luuli olevansa onnellisesti raskaana. Se oli todella kamalaa hänelle. Tietenkin itse sitten aloin myös pelkäämään vastaavaa ja siinä tuo doppleri auttoi minua todella paljon.

Kotidopplereista ollaan montaa mieltä, toisille se tuo vain harmaita hiuksia, jos sykettä ei joka kerta löydykään ja toisille se tuo helpotusta, niinkuin minulle.

Nyt raskaus on jo niin pitkällä, että jo uskallan uskoa, että meille tulee vauva. Nyt ollaan selvitty viikolle 28 asti ja kaikki on ollut ihan hyvin, sokerit hieman koholla ainoastaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tulokset

Nipt tuloksista on nyt kulunut kuusi viikkoa. Päädyttiin lopulta ottamaan lapsivesipunktio. Samalla meiltä otettiin verinäytteet, jotta void...