Naimisiin

Hääpäivä. Siitä tulee mieleen kaunis valkoinen prinsessatyylinen hääpuku, kirkko, paljon vieraita. Semmoinen prinsessa unelmapäivä. Itsekin muistan lapsena haaveilleet tämmöisestä sadunomaisesta päivästä. Jollakin tavalla vielä aikuisenakin tekisi mieli haaveilla tämmöisestä päivästä. Kuitenkin tätä elämää jo eläneenä en ihan jaksa uskoa enää tämmöiseen taikaan, pelkään liikaa epäonnistumista. Mietin, jos nostan näin esille itseni tai suhteemme ja epäonnistunkin, niin miten noloa se oli sitä hehkuttaa. En myöskään niin nauti itseeni kohdistuvasta huomiosta, joten kokisin ehkä kiusallisena seistä kaikkien edessä ja huomion keskipisteenä. No meidän häät oli mitä arkisemmat, hädintuskin saivat huomiota meiltä itseltämme. Olimme varanneet maistraatin perjantaille. Monen peruuntumisen takia minun kätilö aikana siirtyi juuri tuolle kyseiselle perjantaille. Aika oli onneksi heti aamusta ja maistraatti myöhään iltapäivällä. No eihan se ihan niin mennytkään, yhtäkkiä lääkäri halusikIn ultrata vauvan, sain ajan heti klo 12, no hyvin ehdin vielä ajattelin. Sain kuitenkin odottaa ja odottaa ja lopulta ultran ja siätutkimuksen jälkeen syöksyin kotiin vaihtamaan vaatteita ja kampaamaan hiukseni. Mekkoni ei ollut valkoinen vaan ihan tavallinen sinivalkoinen kesämekko johon mahduin mahani kanssa. kaikenlisäksi mekko oli hommattu henkkamaukasta. Jalkani olivat niin turvonneet, että minulle mahtui ainoastaan adidaksen kengät jalkaan. Näillä siis mentiin, hyvin kaukana prinsessaunelmasta. Todistajina Meillä oli mukana minun lapseni. Kellekään muille emme olleet kertoneet, että menemme naimisiin. Välillä olin kahden vaiheilla, että mennäänkö näin vai haluaisinko ystäviä muutaman paikalle. En kuitenkaan jaksanut alkaa järjestämään mitään juhla tapaistakaan tuossa, niin mentiin tuolla meidän poppoolla. Mikä sukunimi minulle! Tästä on noussut minulle suuri probleema. Mietin vielä maistraatissa, jos pidänkin oman nimeni. Olisin siellä halunnutkin sanoa että pidän oman mutta tyttäreni oli koko automatkan maistraattiin paasannut minulle, että kuuluu ottaa miehen nimi. Jotenkin en sitten saanut sanottua, että haluankin pitää omani. No päästiin naimisiin, tämän jälkeen menimme romanttisesti nelistään pizzalle! Todella prinsessatyylistä eikös! Illalla menimme kuitenkin kahdestaan hotelliin. Olin varannut oikeen sviitin meille. Huone oli tilava mutta superkuuma ja aika rähjäinen. Siellä oli kuitenkin sauna, jossa kävimme. Siellä kylläkin oli pitänyt olla poreamme. Mukana minulla o,i alkoholitonta kuohuviinia, jota kilistelimme, kotimme saada vähän juhlantuntua tuohon päivään. Nyt olen elellyt rouvana puolisentoista kuukautta. Edelleenkään en tiedä mitä haluan nimelleni tehdä. Kesti monta viikkoa, että sukunimeni vaihtui joten ehdin jo toivoa, että olisi sattunut jokin virhe ja nimeni ei vaihdukaan.Yhtäkkiä se kuitenkin kun oli vaihtunut ja olen melkein jokapäivä käynyt digiviraston sivulla, että vaihdan sen takaisin omaksi nimekseni. Ensin minusta tuntui kiusaantuneelta ajatella minua uudella nimellä. Suorastaan kiemurtelin jos sain postia uudella nimellä. Tuolloin nimi ei kuitenkaan ollut vaihtunut digivirastoon, jos olisi Olisin vaihtanut heti takaisin sen. Nyt en tiedä mitä tehdä. Välillä tuntuu, että jään uudelle mieheni nimelle, että me ollaan me. Sitten taas mieheni jättäessä kotitöitä lähinnä minun tehtäväkseni Mietin, ei hitto, en halua mieheni nimeä! Mietin myös, että jos näin jatkuu ikuisesti ja minä hoidan lapsen kanssa kodin, niin en jaksa ikuisesti ja eroan, sitten minulla onkin väärä nimi. Joten jahkaan ja jahkaan nimeäni. Huoh tätä minun päättämättömyyttäni!

Muutto

Nyt on muutettu viimeiset puoltoista viikkoa. Olen jaksanut yllättävän hyvin. Jalat ovat tosi turvonneet, niinkuin paksut puupökkelöt mutta muuta vaivaa ei ole ollut. Viikkoja on nyt kasassa 33 plus 5. Tuntuu, että siitä varhaisultrasta on ikuisuus, niinkuin olisi eri elämässä ollut se käynti ja ne pelot. Olen kantanut koko tämän ajan terveyssidettä käsilaukussani keskenmenon varalta. Tänään siivosin laukkuni mutta sidettä en uskaltanut ottaa pois. Pelkään kuitenkin edelleen ja kuvittelen sen pois ottamisen tuovan huonoa onnea. Uusi kotimme on eri kaupungissa, noin 30 km päässä vanhasta kodista. Tämä on tämmöinen tunnelmallinen vanha rintamamiestalo. Pihassa kasvaa muutama vanha omenapuu, jotka kukkivat kovasti. Taitaa syksyllä olla tulossa paljon omenia. Täytyy tehdä pakastimeen vauvalle omppusosetta. Viime ultrassa Vauva oli vielä perätilassa eikä se taida olla vieläkään kääntynyt. Luulen sen olevan poikittain mahassa, liikkeet tuntuvat molemmilla puolilla vatsan sivua. Tänään on taas ultra, saa nähdä onko Vauva kääntynyt. Toivotaan niin. Saankin kohta lähteä ajelemaan kohti ultraa, se on vielä vanhassa kotikaupungissa. Viimeinen käynti siellä. M

Rv 31

Heippa! Nyt mennäänki jo viikolla 31. Aika mennyt suunnattoman nopeasti. Tuntuu, että niistä alun peloista on ikuisuus, niinkuin olisi ollut ihan eri elämä tai eri ihminen kenelle ne tapahtui. Maha on kasvanut valtavasti ja Vauva liikkuu kivasti siellä. Olen käynyt kuukauden välein ultrassa, lääkäri halusi seurata vauvan kasvua tarkemmin, koska sokerirasituskokeessa oli poikkeavia arvoja. Vauva on kasvanut normaalisti, painoa tällä,hetkellä noin 1,5 kg. Vauva on vielä perätilassa. Se vähän jännittää tässä, että kai se ymmärtää sitten kääntyä. Oppaissa luki, että useimmat vauvat kääntyvät tällä viikolla, toivotaan, että tämäkin. itse luulen, että Vauva on tällä hetkellä kääntynyt poikittain, mahan muoto on muuttunut ja liikkeet tuntuvat vatsan sivuilla. Oltiin neuvolassakin tällä viikolla, tehtiin isyyden tunnustus paperit. Sehän olikin näppärää nykyään, noin vaan neuvolassa nimet paperiin. Silloin 15 vuotta sitten piti vauvan kanssa mennä sosiaalitoimistoon lastenvalvojalle ja muistelen, että käynti kesti Aika kauan. Nyt taitaa olla kasassa kaikki vauvan tarvikkeet. Viime viikolla tuli turvakaukalo. Tilattiin Jollyroomilta Btitax römer istuin. Minusta se oli kohtuu hintainen ja kuulosti turvalliselta. Niin paljon valikoimaa nykyään! Meillä lähenee tuo muutto. Tällä hetkellä elämme laatikoiden keskellä. Olen paikkaillut koko kuukauden hitaasti tavaroita laatikoihin. Yritän muistaa levätä välillä. Vähän jännittää tuleeko vauva aikaisemmin, kun tässä on nyt tämä muutto edessä. Pitää vain yrittää ottaa rauhallisesti ja lepäillä välillä. Se on minulle vaikeaa, kun haluaisin aina kaiken heti valmiiksi ja helposti vain teen ja teen. Memme

Hankintoja

 Oli todella pelottavaa alkaa katselemaan vauvanvaatteita. Oli olo, että jos ostan jotain onko se huono juttu, että luulen liikaa. Kiertelin kuitenkin kauppoja hypistelemässä pieniä vaatteita. Voi, miten suloisia ne on! Lopulta uskaltauduin ostamaan yhden pienen bodyn jotain viikon 15 paikkeilla. Muutamia viikkoja myöhemmin tajusin, että kyseinen body oli kyllä virheostos. Se oli kokoa 50 ja pään yli vedettävä malli. Vauvathan ovat niin pieniä ja niitä on melkein pelottava pukea, varsinkin noita pään yli vedettäviä bodeja. Seuraavat bodyt katsoinkin tarkkaan, että ovat kietaisumallia.

Suurimman osan vauvan vaatteista ostin kirppareilta. Niissä on tosi hyväkuntoisia vauvan vaatteita tarjolla ja halvalla. Pieni ihminen tarvitsee uskomattoman paljon tavaraa, vaikka olen yrittänyt ostaa vain Oikeasti tarpeellista.

Ihan muutamia bodeja ja housuja olen ostanut uutena. Lähinnä Lindexistä.  Facebookin kirppareilla olen viettänyt paljon aikaa. Sieltä löysin vaunutkin. Olen haaveillut Emmaljungista ja sellaiset löysinkin. Halusin ihan perusmallia, jotta pääsen niillä pienillä hiekkateilläkin kulkemaan. Minulla ei ole tarvetta päästä näppärästi ratikkaan tai muuhun pieneen tilaan joten uskon näiden olevan hyvät  meille.

Kun minä olin vauva minulla oli valkoiset nahkavaunut, ehkä siksi ihastuinkin näihin heti. Nämäkin nimittäin ovat valkoiset nahkavaunut. Nämä ovat semmoiset kermanvalkoiset. 

Nyt vaunut odottelevat nukkujaa saapuvaksi. Se aika lähenee koko ajan, alan uskaltaa olla innoissani...

50 kokoa kietaisubody

Kotidoppler

 Ihmiset, jotka tietävät raskaudesta hokevat nauti nyt. Vastaan juu, yritän. On todella vaikea nauttia vaan, koska koko ajan on jotain pelättävää. Ensin sai jännittää koko ajan näkyykö pöksyissä verta, sitten jännitettiin seulonta ultraa, sitten nipt testin tulosta, sitten rakenneultraa. Sitten siirrytään jännittämään synnytystä. 

Tilasin oman mielenrauhani vuoksi kotidopplerin. Valitsin Angelsoud merkkisen, Raskauskeijulta. Se on ollut minulle pelastus, Olen voinut välillä tarkistaa, kuulenko pienen sydämen ja on suuri helpotus tietää, että hän on hengissä. En varmasti ilman tuota laitetta olisi kestänyt jatkuvaa jännitystä ja pelkoa, että onko se vielä siellä vai eikö.

Ystävällesi kävi todella kurjasti, hän tuli raskaaksi ja kaikki oli hyvin viikolla 7 ultassa. Seulonta ultrassa todettiin kuitenkin sikiön kuolleen tuolloin viikolla 7, heti ultran jälkeen. Mitään keskenmenon oiretta hänellä ei ollut. Hän vain luuli olevansa onnellisesti raskaana. Se oli todella kamalaa hänelle. Tietenkin itse sitten aloin myös pelkäämään vastaavaa ja siinä tuo doppleri auttoi minua todella paljon.

Kotidopplereista ollaan montaa mieltä, toisille se tuo vain harmaita hiuksia, jos sykettä ei joka kerta löydykään ja toisille se tuo helpotusta, niinkuin minulle.

Nyt raskaus on jo niin pitkällä, että jo uskallan uskoa, että meille tulee vauva. Nyt ollaan selvitty viikolle 28 asti ja kaikki on ollut ihan hyvin, sokerit hieman koholla ainoastaan.

Rv 15 ja vauvauutisia

 Olimme päässeet jo raskausviikolle 15 ja varovasti uskalsi jo salaa olla iloinen. Samalla koko ajan Pelko kulkee mukana, entä jos se vielä kuitenkin tulee pois. Päätimme kuitenkin kun tässä vaiheessa uskaltaa kertoa mahdollisesta vauvasta ihan lähimmille.

Omalle parhaalle ystävällesi olin jo kertonut. Kertomista varjosti se  että ystäväni tahtoisi vielä myös vauvan. Pelkäsin ja varoin kovasti uutisellani satuttavan häntä. Kerroin vaan lyhyesti tilanteen mutta tämän jälkeen en ole uskaltanut puhua hänelle raskaudestani tai tuntemuksistani.

Mieheni soitti omille vanhemmilleen uutisen, he olivat kovin iloisia ja kannustavia. Minun vanhempani olivatkin sitten hiljaisempia,äitini ei sanonut sanaakaan. Hän alkoi puhua ihan jotain muuta asiaa. Olin hyvin hämmentynyt. Isäni tukeni äkkiä ja kyseli muutamia kysymyksiä raskaudesta. Äitini ei sanonut mitään. Äidilläni on aina ollut vaikeuksia näyttää tunteitaan tai sanoa hyviä, kannustavia asioita. Äitini korvaa ne tavaroilla. Niin kävi nytkin. Muutaman päivän päästä hän lähetti poikani mukana vauvan muumi bodyn.

Tyttäreni oli uutisesta innoissaan. Hän alkoi heti miettiä nimeä ja kuinka hän voi hoitaa sitten vauvaa. Poikani ensi reaktioni olikin toisenlainen. Hänen ilmeensä muuttui ja hän tokaisi, että minä en ainakaan sitä sitten hoida ja syöksyi ovesta ulos. Muutaman tunnin kuluttua hän oli rauhoittunut ja mietti, että Vauva voi sitten pelata salibändyä hänen kanssaan.

Itse olen voinut fyysisesti todella hyvin. Ei mitään suurta vaivaa, ihan tavallinen olo. Ehkä se johtuu siitä, että yritin niin kauan leikkiä tavallista,ettei tarvitsisi tuntea niin kovaa tuskaa, jos huonosti käy. Kummallisia unia on alkanut tulemaan ja hikoilen enemmän ja se haisee!

Toivoa siis on näinkin iäkkäillä äideillä, vaikka muuta sanotaan. Joten älkää menettäköön toivoanne, jos siellä joku muu iäkkäämpi haaveilija tätä lukee.

Kolmas kerta

 Miehet eivät juuri puhu keskenmenoista, miten he kokevat sen miltä se heistä tuntuu. Minä en tiedä kuinka paljon mieheeni sattui nämä. Hetkeksi etäännyimme toisistamme ja kumpikin tahollaan unohti vauvahaaveen.

Mietin, että kai se on uskottava, ei se enää ole mahdollista. Samalla hieman katkerana syytin elämää, en sitten koskaan saanut kokea sitä yhteistä perhettä, enkä saanut enempää lapsia. Jatkoimme elämää normaalisti. Kävimme remonttoimassa yhtä asuntoa, siellä touhutessa mielessäni kävi että minulla ei ole,e tainnut olla kuukautisia hetkeen. Meillä oli mukava puuhakas viikonloppu ja tunsin, että jotenkin lähennyimme uudestaan miehen kanssa. Kotona tein raskaustestin. Positiivinen.

En osannut olla iloinen tällä kertaa. Olin vain neutraali. Tällä kertaa en lukenut ja seurannut raskausviikkoja. En varonut juuri mitään, leikin, etten edes ole raskaana. En uskaltanut olla raskaana, pelkäsin niin kovasti pettymystä, että Yritin välttää sen. Automaattisesti jokainen vessakäynti katsoin paperiin ja housuihin näkyykö ruskeaa tai pinkkiä.

Olin laittanut kalenteriin milloin olisi viikko 10. Tuli tuo viikko 10 ja olin edelleen raskaana. Tuolloin Menin yksityiselle varhaisultraan, halusin tietää milloin se tulee pois. Olisin halunnut mennä yksin, ilman miestä. En olisi halunnut hänen siellä kuulevan huonoja uutisia, halusin suojella häntä. Mies kuitenkin ehdottomasti halusi mukaan, niinpä menimme yhdessä.

Hikoilin odotushuoneessa, pelkäsin niin paljon. Samalla toivoin, jospa siellä olisikin kaikki hyvin, mutten oikein uskaltanut uskoa. Varauduin kuulemaan huonot uutiset. Ilokseni saan nyt sanoa, että siellä oli kaikki hyvin. Siellä oli elävä pirteä sikiö ja näytti elinkelpoiselta. Olin huojentunut, iloinen. Siltikään en vieläkään uskaltanut uskoa. Joka päivä oli saavutus, vielä raskaana.

Varasin tuon jälkeen neuvolaan ajan, mutta en suostunut täyttämään kyselylomakkeita ennen 12 viikon ultraa. Halusin taas suojella itseäni tuskalta. Tehtiin niin, että kävin ensin ultassa ja nipt testeissä, jonka jälkeen vasta neuvolaan. 

Kaikki oli normaalisti. Minä olin raskaana ja meidän pieni näyttäisi pysyvän matkassa. Pelko on kuitenkin koko ajan läsnä, paperiin tulee kurkittua,kotidoplerilla tarkistettua, onko se vielä hengissä.

Kertoessani vauvasta huomaan aina sanovani sanat meille pitäisi tulla.. En sano meille tulee. 

Toistaiseksi kaikki hyvin ja toivoa on.